Julkaistu

Ajatuksia unisieppareista, unista ja henkisyydestä.

Unelmien UniKoru – henkisten käsitöiden verkkokauppa ja nettisivut avattiin maaliskuussa 2020. Tätä ensimmäistä Unelmien Uni -blogitekstiä kirjoittelen noin vuotta myöhemmin, helmikuun 2021 lopussa.

Olen koko ikäni harrastanut käsitöitä, mutta tämä henkisten käsitöiden suunnittelu ja tekeminen on aivan jotain uutta ja ihanaa. Valmistuksen aikana saan käsitellä kiviä ja luonnonmateriaaleja, niistä nousee valtavan voimakas ja lämmin energia. Työhön syventyy niin perusteellisesti, että tunnit vierähtävät huomaamatta.

käpy, kirstalli ja iso sulka

Ajatuksena on kirjoittaa blogissa henkisistä käsitöistä ja henkisyydestä yleensäkin. Mitä nämä merkitsevät arjessa. Vinkkejä oman unisiepparin tekemiseen ja materiaaleihin on myös tulossa.

Yksi mielenkiintoinen alue on unet. Miten omia uniaan voi tulkita ja kannattaako niitä tulkita? Pohdintoja aiheesta uni. Unien tulkinnasta löytyy paljon kirjallisuutta, niistä kuitenkin suuri osa keskittyy perinteiseen tapaan selittää unessa olleiden elementtien merkitykseen. Voiko esimerkiksi köyryselkäinen kissa merkitä pelottavassa painajaisunessa samaa kuin unessa, missä kissa köyristää selkäänsä vieressäsi sohvan nurkassa löhötessä? Ehkä kuitenkin vastaus on, että ei voi! Tärkeintä on selvittää unen tunnelma, onko se pelottava, rauhallinen vai sekava…vai jotain muuta? Mikä on ympäristö ja ketä siellä on mukana? Näillä jo pääsee peilaamaan unta omaan elämään ja miettimään unen merkitystä.

Unisiepparin voit valmistaa itse, jolloin siitä tulee uniikki oman työn tulos! Netistä löytyy verkkokauppoja, joissa on myytävänä erilaisia unisieppareita. Kannattaa ehkä tarkistaa unisiepparin alkuperä, missä se on valmistettu, mistä materiaaleista. Näiden seikkojen selvittely on todennäköisesti kuitenkin työlästä, niitä ei kerrota tuotelapuissa eikä verkkokaupassa. Hinta kuitenkin kertoo jo paljon. Jos tuote maksaa kaupassa esim 20,- ja se on tuontitavara, niin helpolla laskutoimituksella voi olettaa, että valmistajan saama palkkio on muutaman euron suuruinen tai se on tehty jopa lapsityövoimalla. Eettisyys on tärkeää ja sen kautta myös tuotteen energia on toimiva. Netistä löytyy myös Suomessa käsityönä valmistettujen töiden verkkokauppoja, kuten unelmienunikoru.com.

Unisieppari on henkinen väline unen suojeluun. Siksi on aina tärkeää puhdistaa unisieppari ennen käyttöönottoa. Valmistuksen ja kuljetuksen aikana unisieppariin on voinut tarttua epämääräisiä energioita ja silloin unisieppari ei toimi oikein. Muista siis puhdistus – pyyntö tai siunaus. Sen jälkeen saat itsellesi toimivan ja ihanan välineen unien suojeluun.

-Eija

unisieppari Kuu, erilaisella verkolla, värit vaaleanpunainen ja lila
Unisieppari Kuu

Hankkimalla oman unisiepparin saat suojeluksen unillesi.

Koodilla ”unelmienuni” saat verkkokaupasta ilmaisen toimituksen kaikkiin ostoksiisi.